Banner Ympärileikkaus

Esteettistä kirurgiaa ei voi irrottaa muusta plastiikkakirurgiasta. Sen avulla hoidetaan ulkonäön variaatioita ja ikääntymisen myötä syntyneitä muutoksia. Plastiikka-kirurgiaan liittyy aina pyrkimys myös ulkonäön osalta mahdollisimman hyvään ja harmoniseen lopputulokseen.

HOIDONAIHE (Indikaatiot)

Yleisesti ympärileikkauksen hoidonindikaationa on ahdas esinahka (fimoosi), josta seuraa usein toistuvia terskan ihon tulehdusta (balaniittia), samoin esinahan sisälehden tulehdusta (balanopostiitti). Hoidonaiheena voi olla myös kireä esinahka joka on jäänyt terskan taakse ja ei tule hyvin terskan päälle (parafimoosi) ns. "espanjalainen kaulus". Hoidon aiheena voi olla myös hygieeniset ja kosmeettiset syyt.

ENNEN LEIKKAUSTA

Suosittelemme henkilökohtaista konsultaatiota klinikan konsultin tai lääkärin luona. Konsultti tai lääkäri kertoo sinulle ympärileikkauksesta ja sen kulusta. Samoin jälkihoidosta ja mahdollisista riskeistä. Konsultti tai lääkäri kokoaa myös esitiedot terveydentilastasi. Muista mainita kaikki terveydentilaasi liittyvät asiat. Mikäli kaikki on kohdallaan voidaan varata suunniteltu leikkausaika.

Leikkauspäivänä

Keskustelet leikkaavan lääkärin kanssa ympärileikkaus toimenpiteestä. Leikkaus suoritetaan paikallispuudutuksessa.

LEIKKAUS

Paikallispuudutuksen jälkeen preparoidaan auki esinahka, ylimääräinen osa esinahasta poistetaan ja haava ommellaan yleensä itsesulavilla tikeillä (katso piirros).

LEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Koska leikkaus suoritetaan paikallispuudutuksessa voi kotiutua jo samana päivänä.

Haavanhoito

Pidä haava kuivana muutaman päivän, sen jälkeen voit haavan suihkuttaa ja kuivata.

Tikkien poisto ei ole tarpeellinen mikäli on itse sulavat tikit. Kontrolli noin viikon kuluttua klinikan lääkärin luona Helsingissä.

RISKIT JA KOMPLIKAATIOT

Jokaiseen leikkaukseen sisältyy myös riskejä. Ympärileikkauksessa riskit ja mahdolliset komplikaatiot ovat minimaaliset. Korkeasti koulutettujen lääkärien ja hoitajien muodostamassa leikkausryhmässä leikkausten komplikaatiot ovat erittäin harvinaisia. Kuitenkin kuten jokaisessa leikkauksessa verenvuodon, tulehduksen ja arpikudoksen muodostumisen sekä nukutusten aikaisten ongelmien mahdollisuus on olemassa.

Turvotus

Turvotus tulee leikkaus alueelle ja sukuelimiin leikkauksen jälkeen aina. Turvotus poistuu muutamassa viikossa.

Verenpurkauma

Verenpurkauma (mustelma) on ympärileikkauksen yhteydessä yleinen. Verenpurkauma on verenkertymä elimistössäsi, tässä tapauksessa ihon alla ja leikkaushaavan seudussa. Verenkertymä esiintyy yleensä pian leikkauksen jälkeen. Pienet verenkertymät poistuvat usein itsestään.

Tulehdus

Tulehdusta voi esiintyä missä leikkauksessa tahansa. Jokaisen ympärileikkauksen jälkeen määrätään antibioottikuuri tulehduksen estämiseksi. Yksityisklinikat, jotka on rakennettu kauneuskirurgiaa varten ja joissa ei hoideta sairauksia, ns. "sairaalainfektioriski" on lähes olematon. Yleissairaaloissa ja muissa isoissa leikkausyksiköissä on sairaalainfektioriski moninkertainen. Tarkista aina missä sinut leikataan, näin vältät vaikeat sairaalainfektiot.

Suorituskyky

Ympärileikkaus ei aiheuta miehille impotenssia.

LOPPUTULOS

Turvotus ja mustelmat lähtevät pois muutamien viikkojen jälkeen. Kuitenkin lopullinen tulos on nähtävissä 3-4 viikon kuluttua leikkauksesta. Arpien punoitus katoaa noin puolessa vuodessa.

Linkkejä:

Ympärileikkaus ja HIV
www.cirp.org/library/anatomy

Olemme huomanneet että nykymiehet ovat hyvin valistuneita ja hyvin tietoisia ympärileikkauksesta. Suurin osa miehistä haluaa tilata leikkauksen netin välityksellä. Teillä on nyt siihen mahdollisuus.

Lisätietoja antaa suoralinja lääkäriin revalclinic@revalclinic.com.

----------------------------------------------------------------
Reval Clinic - KT Kliinik
Kaluritee 5A Tallinn ESTONIA (toimilupa L-02008)
Email: revalclinic@revalclinic.com

----------------------------------------------------------------