Banner Ympärileikkaus ja HIV

YMPÄRILEIKKAUS VÄHENTÄÄ HIV-TARTUNNAN VAARAA

Suomen Lääkärilehti

1994;49(7):676

Pentti Huovinen Lehdistöreferaatti

Maailman miehistä vain viidesosalle tehdään ympärileikkaus. Yhdysvalloissa kuitenkin jopa neljä viidestä aikuisikään ehtineestä miehestä on ympärileikattu. Tosin sielläkin leikkausten määrä vähenee, nykyään vain kaksi kolmesta vastasyntyneestä operoidaan.

Ympärileikkauksen on todettu vähentävän fimoosia ja balaniitteja. Myös peniskarsinoomien riski on ympärileikatuilla pienempi kuin leikkaamattomilla. Lisäksi on viitteitä siitä, että ympärileikatuilla on vähemmän virtsatietulehduksia ja sukupuolitauteja ja heidän partnereillaan vähemmän kohdunkaulan syöpiä.

Afrikassa on jo aikaisemmin todettu, että HIV leviää miehestä naiseen useammin, jos miestä ei ole ympärileikattu.

Seattlessa toimivat tutkijat selvittivät ympärileikkauksen merkitystä HIV-tartunnan vaaran kannalta runsaan viidensadan homoseksuaalin aineistosta. Miehistä kaksi kolmasosaa oli HIV-positiivisia tai jo Aids-potilaita. Tutkijat osoittivat, että HIV:n kantajuuden riski oli kaksi kertaa suurempi, jos ympärileikkausta ei ollut tehty.

Voitaisiinko ympärileikkauksella ehkä jopa hidastaa HIV:n leviämistä tai vähentää yksilön riskiä saada tartunta? Mielenkiintoinen kysymys.

Kreiss JK, Hopkins SG. The association between circumcision status and human immuno- deficiency virus among homosexual men. J Infect.

Dis 1993;168:1404-1408.

Kirjoittaja:
Pentti Huovinen

[94070676.003]

----------------------------------------------------------------
Reval Clinic - KT Kliinik
Kaluritee 5A Tallinn ESTONIA (toimilupa L-02008)
Email: revalclinic@revalclinic.com

----------------------------------------------------------------